23.12.2015

23rd December


Hei kaikki pitkästä pitkästä aikaa! ♥ 

On ollut jo pitkän aikaa mielessä te, ihanat lukijani. Olen yrittänyt keksiä hyviä kuvausideoita, mutta mikään ei tunnu enään onnistuvan  Viimekuussa sain murrettua sormeni, joka aikalailla hankaluutti kaikkea, mitä pitikään tehdä. Myös viimeiset peruskouluvuoteni läksyt ovat saaneet minut painamaan tuhatta ja sataa. Ei ole sitten kaiken kaikkiaan paljoa vapaa-aikaa jäänyt. 
Onhan kaikkea kivaakin tapahtunut! Olen saanut videokameran kesällä ja olen voinut aloittaa uusia tanssitunteja sekä pitää hauskaa silloin tällöin kavereideni kanssa. Toivottavasti teillä on ollut kiva vuosi. Olisi tosi kiva tietää mitä teille on tapahtunut. Oma vuoteni meni ihan hujauksessa vaan. Tuntuu, kuin kesäloma olisi juuri loppunut. Voi apua, jouluaattokin on jo huomenna! En pysy ajan mukana enään ollenkaan. 


 ♥  ♥  ♥

Psst.. Olisiko joku kiinnostunut tulemaan tanssiryhmääni? Lisätietoa tästä painamalla. En ole ihan varma näkyykö muille, kun jäsenille.

10 kommenttia:

  1. äää söpö peuranaama<3 hyvää joulua!

    tanssiryhmä vaikuttais aika jännittävältä! oon miettiny täs jo jonkun aikaa johonki kpop tanssiryhmään liittymistä ~
    hain tohon fbryhmään ja koitan täs jossain kohtaa stalkkailla vähän tai jotain c:'''

    VastaaPoista
  2. Ylisöpö shootti!<3 Hienoo, et sul on ollut kiva vuosi^^ Älä huoli, mustakin tuntuu, että olin juuri vähä aika sitten hakemassa kevät todistusta;_;

    VastaaPoista
  3. Gaah, ylisöpöjä kuvia!! ;3; ♥ Ihanaa kun kerkesit postaamaan!

    Minun vuosi on mennyt muuten hyvin, mutta sairastuin tuossa kuukausi sitten tosi pahaan yskään, joka kesti melkein sen kuukauden ja sen johdosta on edelleen vasen kylki arkana... Röntgenissä ei näkynyt murtumaa, mutta jotain tuolla on kyllä pielessä... Toivottavasti sinun sormesi voi jo paremmin :3 Nopeasti vuodet tosiaan menee ja mitä vanhemmaksi sitä itse tulee, vauhti vaan kiihtyy! :o

    VastaaPoista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  5. Voisiko sinulle maksaa mahdollisesti siitä, jos sinulle lähettäisi taeyangin tyhjän pään ja customoisit sen mahdollisimman taeyang Jaden näköiseksi? Pystyisitkös siihen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mä luulen, että pystyn siihen. Laita vaan sähköpostia tulemaan.

      Poista
  6. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista